HARRASTETOIMINTA
Voimistelussa kehittyvät niin voima, koordinaatio, kehonhallinta kuin liikkuvuuskin!

Harrasteryhmissä liikutaan innostaen, kannustaen ja leikkien ikätasoisesti omien edellysten mukaisesti, liikunnan ja voimistelun tärkeitä perusasioita harjoitellen. Voimistelun parissa opitaan liikunnallisten taitojen lisäksi hahmottamaan ympäristöä ja omaa kehoa, toimitaan yhdessä ryhmän kanssa pitkäjänteisesti, sekä tavoitellaan tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Minä osaan, minä pystyn!

Voimistelussa kehittyvät niin voima, koordinaatio, kehonhallinta kuin liikkuvuuskin, ja se onkin oiva harrastus myös muiden lajien tueksi tukemaan monipuolista harjoittelua.

Flikun harrastetoiminnan polku kulkee temppujumpan kautta voimistelukoulun alkeis-, jatko-, ja taitoryhmiin. Voimistelu sopii kaiken ikäisille, ja mukaan pääsee iästä ja taitotasosta riippumatta. Monipuolisesta ryhmäkalenteristamme löytyy varmasti jokaiselle sopiva vaihtoehto lajin harrastamiseen. Ryhmät ovat avoimia kaikille sukupuolesta riippumatta, mutta kalenterista löydät myös vain pojille suunnatut ryhmät.

Näet alta SYKSYN 2020 aikataulut ja painikkeen, jota klikkaamalla pääset ilmoittautumaan ryhmään.

TEMPPUJUMPPA 3-4v

  • Temppu 1, TORSTAI, klo 17-17.45, Vuosaari
  • Temppu 2, TORSTAI, klo 17.45-18.30, Vuosaari
  • Temppu 3, TORSTAI klo 18.30-19.15, Vuosaari
  • Temppu 4, SUNNUNTAI, klo 9.30-10.15, Liikuntamylly
  • Temppu 5, SUNNUNTAI klo 10.15-11.00, Liikuntamylly
  • Temppu 6, SUNNUNTAI klo 11.00-11.45, Liikuntamylly
  • ZOOM videotreeniryhmä 3-6 vuotiaille, LAUANTAISIN klo 10.30-11.00

RYHMÄT 5-7v

  • Pingviinit, TORSTAI, klo 17.10-18.00, Vuosaari
  • Tiikerit - > Ryhmä on yhdistetty Ninjat ryhmän kanssa, kts tiedot alempaa.
  • Pähkinät, TORSTAI klo 18.00-18.50, Vuosaari
  • Persikat, TORSTAI, klo 18.00-18.50, Liikuntamylly
  • Ninjat /FreeGym, TORSTAI, klo 17.10-18.00, Liikuntamylly (Ilmoittautuminen löytyy FreeGym- osiosta)
  • Popcornit, SUNNUNTAI, klo 10.00-11.00, Liikuntamylly
  • Pehmikset, SUNNUNTAI klo 11.00-12.00, Liikuntamylly
  • ZOOM videotreeniryhmä 5-7 vuotiaille, TIISTAISIN klo 18.00-18.30

RYHMÄT 8-10v

  • Iltapäiväklubi, TIISTAISIN klo 14.00-15.30, Liikuntamylly
  • Nektariinit, TORSTAISIN klo 17.10-18.00, Liikuntamylly
  • Vaniljat, TORSTAISIN klo 17.10-18.00, Vuosaari
  • Vaahtokarkit, TORSTAISIN klo 18.00-18.50, Vuosaari
  • FreeGym 8-10v, TORSTAISIN klo 18.00-19.00, Liikuntamylly (ilmoittautuminen FreeGym osiossa)
  • Strösselit, SUNNUNTAISIN klo 10.00-11.00, Liikuntamylly
  • Vadelmat, SUNNUNTAISIN klo 11.00-12.00, Liikuntamylly
  • Trampoliinivoimistelu, SUNNUNTAISIN, klo 12.00-13.00
  • FreeGym 8-10v  SUNNUNTAISIN klo 10.00-11.00, Liikuntamylly (ilmoittautuminen FreeGym osiossa)
  • Jatko I, Glitterit 7-9v, TORSTAISIN klo 17.10-18.00, Vuosaari (Ilmoittautuminen jatkoryhmät- osiossa)
  • Jatko II Korallit, 2x viikossa to+ su ( ilmoittautuminen jatkoryhmät- osiossa)
  • ZOOM videotreeniryhmä 8-10 vuotiaille, tiistaisin klo 18.30-19.00

RYHMÄT 11-15V

  • Alkeet 10-12v, SUNNUNTAI klo 12.00-13.00, Liikuntamylly
  • Nuoret, TIISTAI klo 19.00-20.00, Liikuntamylly
  • Nuoret, TORSTAI klo 18.50-19.50, Vuosaari
  • Trampoliinivoimistelu 10-12v, SUNNUNTAI klo 12.00-13.00, Liikuntamylly
  • ZOOM videotreeniryhmä 11-15 vuotiaille, LAUANTAISIN klo 11.00-11.30

FreeGym-ryhmät (ilmoittautuminen löytyy FreeGym- osiosta)

  • FreeGym 10-12v TORSTAI klo 19.00-20.00 + SUNNUNTAI klo 11.00-12.00, Liikuntamylly
  • FreeGym 13-16v TORSTAI klo 20.00-21.00 + SUNNUNTAI klo 12.00-13.00, Liikuntamylly

Jatko/Taitoryhmät (Ilmoittautuminen löytyy jatkoryhmät- osiosta alempaa)

  • Jatko I, Simpukat 10-12v, TORSTAISIN klo 18.50-19.50, Vuosaari (
  • Jatko II, Sateenkaaret 12-15v, TORSTAISIN klo 18.50-19.50 Vuosaari + SUNNUNTAISIN klo 11.00-12.00 Liikuntamylly
  • Taitoryhmä 

    JATKO/TAITORYHMÄT

    • Jatko I, Glitterit 7-9v, TORSTAISIN klo 17.10-18.00, Vuosaari
    • Jatko II, Korallit 8-10v, TORSTAISIN klo 17.10-18.00 Vuosaari + SUNNUNTAISIN klo 10.00-11.00 Liikuntamylly
    • Jatko I, Simpukat 10-12v, TORSTAISIN klo 18.50-19.50, Vuosaari
    • Jatko II, Sateenkaaret 12-15v, TORSTAISIN klo 18.50-19.50 Vuosaari + SUNNUNTAISIN klo 11.00-12.00 Liikuntamylly
    • Taitoryhmä, harjoitukset 3*2h, syksyn harjoitusajat vielä varmistumatta.

    FREEGYM

    • Ninjat 5-7v, Torstaisin klo 17.10-18.00, Liikuntamylly
    • FreeGym 8-10v, Torstaisin klo 18.00-19.00, Liikuntamylly
    • FreeGym 8-10v, Sunnuntaisin klo 10.00-11.00, Liikuntamylly
    • FreeGym 10-12v, Torstaisin klo 19.00-20.00, Liikuntamylly
    • FreeGym 10-12v, Sunnuntaisin klo 11.00-12.00, Liikuntamylly
    • FreeGym 13-16v, Torstaisin klo 20.00-21.00, Liikuntamylly
    • FreeGym 13-16v, Sunnuntaisin klo 12.00-13.00 Liikuntamylly