
Pidetäänkö yhdessä huolta urheilijoidesi monipuolisesta kehittymisestä?
Telinevoimisteluun pohjautuva harjoittelu on tehokas, hauska ja turvallinen oheisharjoittelumuoto eri lajien harrastajille.
Oheisharjoittelu kehittää urheilijan motoriikkaa laajasti: Tunneillamme keskitytään erityisesti kehonhallinnan ja liikkuvuuden kehittämiseen oikeilla suoritustekniikoilla jonka myötä urheilijan nopeus, reaktiokyky ja voima vahvistuvat. Vahvistamalla kehoa monipuolisesti, urheilija suojaa itseään loukkaantumisilta ja yksipuoliselta rasitukselta.
Oheisharjoittelu sopii kaiken tasoisille urheilijoille. Tavoitteena ei ole oppia toinen toistaan hurjempia ja vaikeampia temppuja, vaan kehittää urheilijalle tärkeitä ominaisuuksia erilaisten omalla kehonpainolla tehtävien harjoitteiden kautta tehokkaasti ja turvallisesti.
Monet tunneillamme tehtävistä harjoitteista eivät vaadi kattavaa välineistöä, vaan harjoitteet on helposti siirrettävissä esimerkiksi osaksi alkulämmittelyä omaan toimintaympäristöön - tunneiltamme valmentaja saa siis kattavan ideapankin käyttöönsä! Halutessanne voimme pitää harjoittelua myös omissa tiloissanne ( esimerkiksi jalkapallokentällä tai jäähallin lämmittelytilassa jne).
Tunnin ohjauksesta vastaa koulutetut ammattivalmentajamme, ja pyrimme ottamaan harjoituksessa mahdollisimman hyvin huomioon omat toiveenne ja tarpeenne oheisharjoitteluun liittyen.
Oheisharjoittelun hinnat (60min harjoitus)
5x/10x harjoituspaketit
- Ryhmäkoko 5-9 hlö= 5 kerran harjoituspaketti 50€/hlö, 10 kerran 100€/hlö
- Ryhmäkoko 10-15 hlö = 5 kerran harjoituspaketti 35€/hlö, 10 kerran 70€/hlö
- Ryhmäkoko 16-20 hlö = 5 kerran harjoituspaketti 25€/hlö, 10 kerran 50€/hlö
Pidemmissä harjoitusjaksoissa, tai 90min harjoituksessa kysy tarjous erikseen. Vanhemmille urheilijoille suosittelemme pidempää harjoituksen kestoa.
Osallistujat ovat vakuutettuja Flikun tapaturmavakuutuksella.
Varataanko teille harjoituspaketti?
Sini Mantila / toiminnanjohtaja@fliku.fi / puh. 0440599990